Helsingfors Skeppsbefälhavareförening -Helsingin Laivanpäällikköyhdistys 140 vuotta

Sven-Erik Nylund :

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät  juhlavieraat, jäsenet ja ystävät, hyvät naiset ja herrat,

Mina damer och herrar,

Siirrytään vuoteen 1875 ja silloisen Suomen Suurruhtinaskunnan merenkulkuun. Silloin oli enemmistö päälliköistä ruotsinkielisiä ja olemassa olevissa merikouluissa, paitsi Oulussa, opetettiin vain ruotsinkielellä. Myöhemmin tuli Rauman ja Viipurin koulut joissa opetuskieli oli suomi. Yhdistys muuttui kaksikieliseksi vuonna 1955.

Keisarillinen  asetus vuodelta 1868 edellytti, että kaupunkien porvarit järjestäytyisivät ammattikunnittain. Yhdistysten piti valvoa oman ammattialan etuja ja tarvittaessa palvella viranomaisia alan ammattitaidolla. Toisaalta niiden tuli myös pitää työväki nuhteessa.

Jo samana vuonna, siis 1868, Turun laivanpäälliköt perustivat yhdistyksen, joka keräsi aktiivit merikapteenit yhteen Turun seudulla. He halusivat oman yhdistyksen eikä kuulua kauppiaitten vastaavaan yhdistykseen. Seuraava yhdistys perustettiin Porissa jo 1869 ja muissa rannikkokaupungeissakin seurattiin Turun aloitetta. Yleensä olivat merikoulujen rehtorit ja satamakapteenit aktiivisia näissä yhdistyksissä. 

Tammikuun 9 päivänä 1875 kello kuusi illalla 21 laivanpäällikköä kokoontui Helsingin Seurahuoneeseen, ts. nykyiseen Kaupungintaloon, perustamaan Helsingfors Skeppsbefälhafvareförening. Yhteensä 12 yhdistystä on toiminut maassamme. Nyt meillä on vielä neljä toiminnassa, Helsingin lisäksi, Turussa, Oulussa ja Maarianhaminassa. Yksi uusi yhdistys on perustamisvaiheessa Tampereella. Ajatus ammattikunnan yhdessäolosta siis jatkuu.

Helsinki ei suinkaan ollut Suomen johtava merenkulkukaupunki 1870-luvulla, mutta vahvassa kasvussa. Vuonna 1875 oli kaupungissa rekisteröitynä 23 purjealusta ja 6 höyryalusta. Raahe ja Turku olivat suurempia merenkulkukaupunkeja. Suomen merenkulku oli vielä nousussa Krimin sodan jälkeen.

Koska yhdistys yleensä on puheenjohtajan näköinen keskityn nyt kertomaan muutamista yhdistyksen puheenjohtajista.

Yhdistyksen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin merikapteeni Alexander Leander , silloinen satamakapteeni Helsingissä. Vuosien varrella hänen jälkeenkin satamakapteenit ovat toimineet puheenjohtajina yhdistyksessä. mm. Andsten, Lindfors, Nygren ja Häggström sekä nykyinen puheenjohtajamme Kari Wallin, joka eläkevuosinaan on ottanut puheenjohtajuuden vastaan sen jälkeen kun puheenjohtajamme Timo Nenonen joutui keskeyttämään tehtävä vakavan sairauden takia. Timo Nenonen on sairaudesta huolimatta meidän joukossamme tänään.

Nenosen puheenjohtajakaudella yhdistys solmi ystävyyssuhteita Suomenlahden eteläpuolella ja tämän vuoksi meillä on täällä tänään myös kollegojamme, Eesti Kapteeni Klubista. Viron historia on ollut hyvin erilainen verrattuna meidän historiaamme. Olemme saaneet tutustua Viroon ja nauttia heidän vieraanvaraisuudestaan useamman kerran. Kiitos heille.

Alexander Leander toimi vain vuoden puheenjohtajana kuten hänen seuraajansa

Johan Aldolf Pontan joka toimi opettajana Helsingin Merenkulkukoulussa kun hänet valittiin puheenjohtajaksi 1877.

Sen sijaan seuraava puheenjohtaja, Lars Krogius (f.1832), yhdistyksen toimintaa pääsi todella vauhtiin. Hän toimi silloin Helsingin merenkulkukoulun rehtorina, joten kokoukset pidettiin koulussa Tähtitorninmäellä. Talo purettiin vuonna 1916.

Hänen isänsä oli varatuomai Kymen tuomiokunnassa. Kaikki Krogiuksen perheen viisi poikaa lähetettiin Suomen kadettikouluun Haminaan. Perhe asui silloin Vehkalahdella lähellä Haminaa. Lars jätti kuitenkin opinnot kesken ja lähti merelle.  Yksi veli hukkui perämiehenä ollessaan. Vain kaksi veljeä suoritti kadettikouluun loppuun.

Vuonna 1852 Krogius suoritti perämiehen tutkinnon ja lähti Krimin sodan aikana amerikkalais-venäläisen yhtiön alukseen, Sitka II, Alaskaan, joka silloin kuului Venäjälle. Englantilainen fregatti kaappasi Sitkan ja otti miehistön vangiksi ja vei heidät San Franciscoon. Krogius onnistui pakenemaan ja purjehti amerikkalaisella aluksella Tyynellä valtamerellä, mutta matkusti kotiin1856 suorittamaan merikapteenin tutkinnon. Hän jatkoi purjehtimista samassa yhtiössä ja teki kolme maailmanympäri matkaa.  Hänen kolme vanhinta lasta syntyivät laivalla, vaimo Elizabeth (os. Qvist) seurasi matkoilla.  Vuonna 1871 Krogius jätti merielämän, silloin syntyi yhdeksäs lapsi. Hän aloitti liiketoimintaa Helsingissä ja hänestä tuli merikoulun johtaja.

Krogiuksen puheenjohtajakaudella puhuttiin vielä Harmajan majakan rakentamisesta joka oli jarrutettu vuosia vaikka keisari Nikolai I jo vuonna 1835 oIi määrännyt majakan rakennettavaksi luodolle.

Vuonna 1875 ei majakkaa oltu vielä saatu aikaiseksi.  Sen takia yhdistys asetti komitean, joka esitti, että majakan rakentamista nopeutettaisiin. Tämän lisäksi yhdistys vaati Gustafssvärdin salmeen linjamajakkaa. Harmajan majakkavalo sytytettiin 20.12.1883.

Krogius oli mukana perustamassa Suomen Höyrylaivaosakeyhtiötä, paremmin tunnettu kirjaimina FÅA. Itse hän omisti alussa viisi osaketta. Krogius oli maapäivien edustaja ja toimi myös monessa valtion asettamissa merenkulkukomiteoissa, josta oli hyötyä yhdistykselle.

Hänen tavoitteena oli saada linjaliikenne Suomen ja Englannin välillä. Hän oli itse jo vuonna 1881 käynyt Englannissa ja lähetti poikansa Lars Krogius nuorempi Hulliin opiskelemaan englantilaista merenkulkua. Krogius sai tukea yhdistykselta.

Hankoon oli jo vuonna 1873 avattu rautatie ja turkulainen sotilaskapteeni ja laivanvarustaja Carl Korsman Turusta uskalsi aloittaa liikenteen ss Expressillä (400 hv)Tukholman ja Hangon välillä turkulaisten kritiikistä huolimatta. Hän palkkasi vielä monen mielestä liian nuoren merikapteenin päälliköksi, August Granroth Turusta. Kaiken kukkuraksi Korsman muutti itse Hankoon.

Vuonna 1885 Krogius esitti yhdistykselle, että tulisi saada säännöllinen talviliikenne Hangon ja Hullin välillä. Han sai tukea elinkeinon piireistä, mm tehtailija-patroona Serlachius oli hyvin aktiivinen.  FÅA rakensi ensimmäiset laivat  talvimerenkulkua varten, ss Urania ja ss Astrea.

Krogius kuoli 1890, eikä saanut nähdä Suomen ensimmäinen jäämurtaja Murtaja (1600 hv) liikenteessä ja hänen poikansa Lars Krogius nuorempi jatkoi FÅA:n johtamista. Yhdistyksen kytkentä FÅA:han heijastuu myös myöhempien puheenjohtajien kautta. Hänestä ei tullut merimiestä vaikka hän oli syntynyt laivalla.

Satamakapteenien lisäksi yhdistyksellä on ollut puheenjohtajina FÅA:ssa palvelleet Andersson, Fredriksson, Sundqvist, Nylund.

Oscar Wilhelm Andstén 1891-1917 on ollut yhdistyksen pitkäaikaisin puheenjohtaja. peräti 26 vuotta. Hän suoritti merikapteenin ja höyrylaivapäällikön tutkinnon vuonna 1877. Helsingin satamakapteeni vuosina 1887- 1918.

Hänen aikanaan tapahtui paljon. Hän oli mukana kehittämässä talvimerenkulkua ja osallistui moneen komitean, kävi seuraamassa amerikkalaisten jäämurtoa suurilla järvillä ja erityisesti keulapotkurin toimintaa. Suomen toisessa jäämurtajassa Sammossa olikin jo keulapotkuri.

Helsingin sataman kehittäminen oli myös hänen aikanaan usein yhdistyksen käsittelyssä.

(Theodor Christian Hjelt 1918 ja Lindholm Johan Gottfrid 1918)

Arthur Ivar Lindfors (1919-1934) valittiin puheenjohtajaksi 1919. Lindfors toimi Helsingin satamakapteeninä vuosina 1918-1933.

Helsingin Merenkulkukoulun lopettamista vastustettiin yhdistyksessä ja Suomen lipusta käytiin polemiikkiä. Vuonna 1925 yritettiin saada merikoulu takaisin Helsinkiin, mutta hävittiin.

Herbert Alfonso Andersson  (1935-1939). Andersson oli ylioppilas Hangosta ja purjehti  mm. norjalaisissa ja englantilaisilla aluksilla ja suoritti merikapteenin tutkinnon 1922 Turussa. Jätti merielämän ja siirtyi opiskelemaan juridiikkaa.

Hänen puheenjohtajakaudella keskusteltiin innokkaasti miehistövaatimuksista. Andersson, joka oli FÅA:n varustamon palveluksessa katsoi että merenkuluntarkastajat huolehtivat hyvin miehityksestä ja meidän vaatimukset vastasivat norjalaisten ja tanskalaisten vaatimuksia. Suomen Laivanpäällystöliitto olisi halunnut lakiin perustuvat miehistövaatimuksia pohjoismaiden veljesjärjestöjen tapaan. Yhdistys jouti tässä asiassa riitaan Laivanpäällystöliiton kanssa. Andersson oli edustanut laivanvarustajia ILO-kokouksessa 1936 jossa laadittiin yleissopimuksia merimiesten eduista.

Andersson päättyi FÅA:n johtajaksi ja merenkulkuneuvokseksi.

Carl Viktor Nygren (1940-43), myös Helsingin satamakapteeni, oli puheenjohtajana sodan aikana.

Aron Eino Richard Nordlund (1944-1950) oli pitkä kokemus merellä ja maissa, mm. Merenkulkuhallituksessa ja varustamo Thordénilla  kun hänet valittiin puheenjohtajaksi.

Georg Isidor Häggström (1951-1963) Helsingin satamakapteeni

Raoul Henri Reims (1964-67), Helsingissä katselmusmies),

Ingmar Fredriksson (1968-1990) oli sodan aikana joutunut kärsimään. Ensin laiva, ss Hogland, torpedoitiin Norjan rannikolla ja hän joutui veteen ja pelastui täprästi.

Vuonna 1944 hän joutui ss Mercatorin perämiehenä internoiduksi Natzi-saksan keskistysleiriin Stutthofiin. Hänkin toimi myöhemmin FÅA:n varustamotoimistossa henkilöstöpäällikkönä ja merenkulun tarkastaja.

Hän johti Sailor´s Home:in uudelleenrakentamista sodan jälkeen.

Sailor`s Home

Yhdistys harrasti myös sosiaalista toimintaa. Maissa olevat merimiehet tarvitsivat asuinsijaa ollessaan maissa odottamassa uutta pestiä.  Leonard Melan, myöhemmin  jäämurtaja Murtajan yliperämies ja jäämurtaja Sammon päällikkö, esitti ensimmäisen ajatuksen Sailor`s Home:stä  jo vuonna 1882. Kuitenkin vasta sen jälkeen kun kapteeninrouvat ottivat asian hoitakseen Olga Hjeltin johdolla asiasta tuli totta.

Rouvat perustivat ompeluseuran, joka toimi  merimieskodin edistämiseksi. Järjestettiin arpajaisia, myyjäisiä ja iltamia. Kesällä 1907 otettiin uusi ja komea Sailor`s Home käyttöön. Vuonna 1944 sodan loppuvaiheessa talo pommitettiin, rakennettiin uudestaan ja vuonna 1979 talo luovutettiin Merimiespalvelutoimistolle (Mepa). Nyt talo on taas revitty ja siihen rakennetaan uutta hotellia.                     

Suurempia projekteja sodan jälkeen oli ”Merellä menehtyneiden merimiesten muistomerkin ” aikaansaaminen. Tämäkin oli yhdistyksen aloitteita. Monumentin vihkimisen jälkeen 1968 aloitettiin traditio, jota jatketaan tänäkin päivänä. Merenkulkijoiden ja merenkulun järjestöt ja instituutit laskevat seppeleen monumentin juurelle joka vuosi Pyhäinmiestenpäivänä. 

Yngve Sundqvist (1991- 1997) oli Etelä-Amerikan Linjan viimeinen päällikö.

Voidaan sanoa, että purjelaivakokemusta saaneet puheenjohtajat toimivat aina vuoteen 1997, jolloin Cape Horn yhdistyksen viimeinen puheenjohtaja Yngve Sundqvist luovutti puheenjohtajan nuijan minulle. Hän on täällä tänään. Hänen lisäksi on toinenkin purjelaivamies ja Kaphoornari, Bernt Hilbert paikalla.

Sven-Erik Nylund 1998-2004

Timo Nenonen 2004-2013

Kari Wallin 2014-

Majakat

Yhdistys vaikutti myös siihen, että Bengtskärin majakka sekä ja monia muita majakoita rakennettiin. Esitettiin myös majakkalaivojen hankkimista Suomen rannikolle.

Yhdistyksen jäsen Seppo Laurell on kirjoittanut kirjoja Suomen jäämurtajista ja majakkalaivoita mutta suurimman työn hän on tehnyt majakoista teoksessaan Valo Merellä, jossa Helsingin Laivanpäällikköyhdistys mainitaan usein.

Aatteellinen yhdistys

Kun Turun Laivanpäällikköyhdistyksen aloitteesta Suomen Laivanpäällystöliitto perustettiin vuonna 1905, monta laivanpäällikköyhdistysten edunvalvonta- ja asiantuntijatehtävää siirtyi uuteen varsinaiseen ammattiliittoon. Yhdistys jatkoi kuitenkin aatteellisena yhdistyksenä ja otti kantaa erilaisiin merenkulku- kysymyksiin ennen ja jälkeen toista maailmansotaa.

Loppulausunto

Helsingin Laivanpäällikköyhdistyksen toiminta oli monitahoinen alkuvuosina ja voisin puhua tästä kauan. Nyt on kuitenkin myös katsottava nykyhetkeen ja tulevaisuuteen. Päällikön asema on totaalisesti muuttunut näiden 140 vuoden aikana. Alussa hän oli laivan suunnittelija ja rakentaja, osaomistaja, rahdinottaja jne. Tänä päivänä päällikkö on pieni tekijä, byrokratian viidakossa, jolta valta on siirtynyt maihin, kansainvälisten suuryhtiöiden, miehitysfirmojen, kansallisten virkamiesten ja kansainvälisten organisaatioiden ristiaallokossa. Ei sanotaan enää ” Jumala taivaass ja kapteeni laivass” edes Raumalla.

Mutta päällikkö kantaa edelleen lopullisen vastuun aluksestaan. Viime aikojen merionnettomuudet osoittavat, että päällikkö on se henkilö, jolle langetaan suurimmat tuomiot tehdyistä virheistä, milloin taposta, milloin ympäristökatastrofeista. Toinen asia on, ettei kansainväliset tarkastusnormit kuitenkaan pysty lopettamaan laittomia toimintoja. Häikäilemättömät tahot käyttävät tavallisia lastialuksia, yleensä kyllä mukavuuslippujen alla, pakolaiskuljetuksiin ja vaarantavat tuhansien ihmisten henget. Millaiset päälliköt toimivat näissä aluksissa, jättäen miehistöineen laivansa meren armoille lastina satoja pakolaista, myös naisia ja lapsia.

Näitä päälliköitä en voi hyväksyä kuuluvan meidän ammattikuntaamme.

Toivottavasti näissä tapauksissa löydetään syylliset ja suljetaan heidät pois merenkulun piiristä.

Kuitenkin lopuksi. Toivotan yhdistykselle ainakin seuraavat 140 vuotta. 

Kiitos että jaksoitte kuunnella.