keskiviikko 16. elokuuta 2017

Porvoonretki 12.08.2017


MENTIIN PORVOOSEEN
Yrjö Tiitinen

Jos joku ei ollut huutopussia pelatessa vielä mennyt Porvooseen, niin nyt meni! Eesti Kaptenite Klubin vierailu 12.8.2017 suunnattiin tällä kertaa tuohon Suomen toiseksi vanhimpaan kaupunkiin.

Eestiläiset vieraat - 17 henkilöä - tulivat aamulla Tallinnasta M/S Megastarilla. Heitä vastassa Helsingin Länsiterminaali 2:ssa oli Helsingin Laivanpäällikköyhdistyksen isäntäjoukkue – peräti 21 henkilöä. Puolisoita oli taas ilahduttavasti mukana.

Helsingistä Porvooseen ajettiin bussilla, jonka vieraat olivat tuoneet mukanaan. Bussin päästyä moottoritielle 20 vuotta Porvoossa asunut puheenjohtaja Stig Sundberg jo viritteli retkeläisille ensimmäisiä mielikuvia siitä, mihin oltiin menossa. Perillä ensimmäiset kosketukset itse kaksikieliseen kaupunkiin saatiinkin sitten Porvoon torilla. Sen kojuissa kahvi, pulla ja jäätelö tekivät kauppansa.

Opastetusta Porvoon-kierroksesta tulikin sitten huima aikamatka tämän vanhan kaupungin pitkään historiaan, nykypäivään ja tulevaisuuden näkymiin. 
Selvisi muun muassa, että kaupungin nimi ”Borgå” tulee paitsi joesta, myös joen varressa sijainneesta keskiaikaisesta mäkilinnasta (Iso Linnamäki). Linnasta on yhä jäljellä kuivat vallihaudat.
Runebergin kotimuseon nurkalla kuulimme, että vaikka halvaantuminen vei runoilijan työkyvyn, hänen tarkkaavaisuutensa vielä vuodepotilaanakin yllätti hoitajan. Runeberg oli nimittäin tottunut siihen, että hänelle tuodulla ateriatarjottimella oli mukana aina sama kärpänen. Kun kerran ei ollut, hän huomautti siitä ja halusi tutun kärpäsen tarjottimelle mukaan. Hoitaja otti keittiöstä kiinni satunnaisen kärpäsen, mutta Runeberg ei ollut petettävissä: ”Tämä ei ole sama kärpänen, sillä oli paksummat jalat!”

Bussikierroksen jälkeen retki jatkui kävellen, edelleenkin oppaan johdolla. Kävelyretki alkoi Tuomiokirkosta ja päättyi joen varressa oleviin ranta-aittoihin. Opastetun ohjelman jälkeen oli vielä aikaa istuskella terasseilla ja tehdä ostoksia. Kaikista herkuista ei toki tarvinnut maksaa: Brunbergin pienestä suklaapuodista sai ilmaisia maistiaisia.

Satamassa siirryttiin bussista M/S J.L.Runebergiin. Laivan lähdön jälkeen sen kahdessa salongissa tarjottiin retkeläisille ateria, joka keräsi maittavuudestaan kiitosta. Tarjolla oli vaihtoehtoisesti joko Janssonin kiusausta tai kinkkukiusausta. 
Saaristoinen reitti näytti parhaat puolensa ja ulkona kannella pärjäsi sään puolesta hyvin. Myös laivan baari pani parastaan, ettei retkeläisiä päässyt jano yllättämään.
Ei päässyt yllättämään ukkonenkaan, sillä se alkoi sääennusteen mukaisesti vasta klo 19 laivan tullessa Helsinkiin. Luonnonvoimat antoivat retkelle komean päätöksen.


PS. Minulle voi, sähköpostiosoitteeseen vuorinenlauri02@gmail.com lähettää kuvia retkestä, laitan ne sitten kotisivuille kaikille nähtäväksi. Olen laittanut "Kuvat OneDrivessä" osioon jo ottamani kuvat, samoin sieltä löytyy Christian Wennerstrandin ja Yrjö Tiitisen ottamia kuvia, lisää mahtuu kyllä!
Lauri Vuorinen