keskiviikko 15. elokuuta 2018

Kesäretki Viroon - 10.-12.8.2018 - Sommartutfärden till Estland



Eesti Kaptenite Klubin ansiosta Viron-tuntemuksemme kasvoi taas suuresti. Tällä kertaa matka suuntautui Tallinnasta suoraan etelään Pärnuun, sieltä itään Viljandiin ja lopulta Türin ja Raplan kautta takaisin Tallinnaan.

Retkeen osallistui 21 henkilöä. 12 jäsentä ja 9 puolisoa.

Lähdimme matkaan Helsingistä Tallinnaan perjantaina 10.8. iltapäivällä M/S Starilla. Ensimmäinen tapaaminen isäntiemme kanssa tällä retkellä oli lähellä Tallinnan satamaa Tallink Spa -hotellissa samana iltana järjestetty, herkkupaloilla ryyditetty tervetuliaistilaisuus.

Lauantaiaamuna 11.8. lähdimme bussilla kohti Pärnua. Matkan aikana Peeter Veegen muisteli Neuvostoliiton aikaisia järjestelyjä, joita merenkulkualalle 1950-luvulla ja myöhemminkin tulleet virolaiset ammatissaan kohtasivat. Oli antoisaa kuulla Peeterin täsmällistä ja yksityiskohtiin menevää suomenkielistä kerrontaa noista ajoista. Peeter muistutti myös, että tuohonkin aikaan ihmiset olivat keskenään erilaisia, laivaväkeä valvovat ”politrukitkaan” eivät olleet yhdestä puusta veistettyjä. Hän on äskettäin julkaissut muistelmakirjansa ”AJATUULTE KEERISES. Peeter Veegen Kaugsõidukapten” (2018).

Lauantai-iltapäivän aikana tutustuimme kuuluisaan Pärnun kylpyläkaupunkiin, jossa ainakin näin kesällä tapahtui jatkuvasti. Saimme oppaan, joka pärjäisi standup-koomikkonakin: historiallisten faktojen sekaan hän tykitti vitsejä iloksemme. Pärnussa hotellimme oli Viiking Spa, jossa myös nautimme lounaan ja illallisen.

Sunnuntaiaamuna 12.8. lähdimme bussilla Viljandia kohti. Viljandin-oppaamme Helle keskittyi historiallisiin tosiasioihin. Tämä Viljandin historialle ja tulevaisuudelle omistautunut opettaja esitteli meille lyhyessä ajassa kaupunkinsa mieliinpainuvasti. Grand Hotellissa syödyn lounaan jälkeen bussimme lähti kohti Tallinnaa ja M/S Megastaria, joka toi meidät illalla takaisin Helsinkiin.

Tulomatkalla meillä oli mahdollisuus tutustua Mega Starin komentosiltaan. Vahdissa oleva perämies esitteli aluksen komentosiltaa ja oli mielenkiintoista kuunnella miten asiat tehdään kun aikataulu on todella kireä. 
Alus on kuitenkin suunniteltu Helsinki-Tallina liikenteeseen ja toimii erittäin hyvin ja laiva pysyy aikataulussa hyvin, vaikka sitä ei aina uskoisi. 
Yhdistys on erittäin kiitollinen mahdollisuudesta tutustua aluksen komentosiltaan vaikka henkilökunnan työtahti on erittäin hetkinen.

Koska emme olleet retkellä Strömsössä, kaksi kommellustakin sattui retken aikana: jo liikkeelle lähteneestä bussista puuttui menomatkalla yksi retkeläinen ja paluumatkalla toinen. Tilanteet ratkesivat kuitenkin onnellisesti. Taksi löytyi nopeasti Tallink Spa -hotellin eteen ja puuttuva retkeläinen saavutti sillä sovitussa paikassa odottaneen bussin. Paluumatkalla tapahtuneen pysähdyksen jälkeen puuttui taas yksi retkeläinen, jolloin bussi kääntyi takaisin ja haki hänet, koska taksin saamisesta tuohon pysähdyspaikkaan ei ollut varmuutta.



Tack vare Eesti Kaptenite club växt vår kunskap om Estland igen. Denna gång togs resan från Tallinn direkt söderut till Pärnu, därifrån till Viljandi i öster och slutligen till Tallinn via Türi och Rapla.

21 personer deltog i turnén. 12 medlemmar och 9 parter. 

Vi reste från Helsingfors till Tallinn fredag 10 augusti. på eftermiddagen med M/S Star. Det första mötet med våra värdar på denna utflykt var en välkommen ceremoni nära Tallinns hamn på Tallink Spa Hotellet samma kväll, och det var en härlig välkomst fest.

Lördagen 11.8 startade vi med buss mot Pärnu. Under resan mindes Peeter Veegen  de under Ryss tiden varande arrangemngen , som sjöfarten fick bemöta på 1950 talet och senare. Det var givande att höra Peeters noggranna och detaljerade finskspråkiga berättelse om dessa tider. Peeter påminner också om att på den tiden var folket annorlunda, besättningen  övervakades av en"politrukk" som inte var skärda ur ett träd. Han har nyligen publicerat sin memoir "AJATUULTE KEERISES. Peeter Veegen Kaugsõidukapten "(2018).

På lördagseftermiddagen besökte vi den kända Pärnu spa-staden, där det åtminstone händer ständigt på sommaren. Vi fick en guide som skulle stå upp till standup komiker, hon blandade skämt med historiska fakta. I Pärnu var vårt hotell Viiking Spa, där vi också njöt av lunch och middag.

På Söndagmorgon 12.8 startatde vi med buss mot Viljandi. Vår Viljandin guide Helle fokuserade på historiskt fakta. Denna till Viljandis historia och framtid  hängivna lärare introducerade oss kort på kort tid till sin stad. Efter att ha ätit lunch på Grand Hotel, åkte vår buss till Tallinn och M/S Megastar, som förde oss tillbaka till Helsingfors på kvällen.

På resan tillbaka hade vi tillfälle att bekanta oss med M/S Mega Stars kommando brygga. Vakthavande styrman förvisade fartygets commando brygga och det var intresant att hora hur allt görs när tidtabellen när mycket spänd. Fartyget är dock planerat för Helsingfors-Tallin trafiken och fungerar mycket bra och fartyget håller tidtabellen mycket väl fast man inte alltid tror det. Föreningen är mycket tacksam att den fick bejanta sej med kommando bryggan fast arbetstakten är mycket hektiskt för dem.

Eftersom vi inte var på resa I Strömsö så hade det två missöden på resan: genast när vi startade fattades en av resenärerna och en annan på returvägen. Situatunerna löste sej dock lyckligt. En taksi hittades snabbt framför Tallink-Spa hotellet och den saknade resenären kom till en överenskommen palts var bussen väntade. Efter ett stopp på returresan fattades det igen en resenär, och då vände bussen om och sökte honom för det var osäkert att få en taksi till den platsen.

Yrjö Tiitinen

Översättning
Stig Sundberg


Valokuvia on ottanut Christian Wennerstrand ja Lauri Vuorinen. Lisää kuvia otetaan mielellään vastaan, lähetä kuvat osoitteeseen: vuorinenlauri02@gmail.com